näyttelyt - erikoisnäyttelyt - Säteilyn lumo


Yleisöopastukset Säteilyn lumo -näyttelyyn klo 14:
5.9., 3.10., 7.11. ja 5.12.Tervetuloa!

Tekniikan museon uudessa erikoisnäyttelyssä nykytaideteokset ja dokumenttifilmit kertovat tarinan säteilyn satavuotisesta historiasta. Näyttely koostuu kymmenestä nykytaideteoksesta ja niiden tematiikkaan liittyvistä runoista sekä dokumenttifilmeistä. Näyttelyn on tuottanut ranskalainen tiedekeskus Le Pavillon des Sciences ja sen ovat tuoneet Suomeen Tekniikan museo ja Säteilyturvakeskus STUK.

Radioaktiivisuuden havaitseminen 1800-luvun lopussa johti huumaan, jossa tieteen uskottiin lopulta paljastavan kaikki tuohon saakka ihmismielelle tuntemattoman. Nopeasti selvisi, ettei radiumista ja muista säteilevistä alkuaineista ollut ihmelääkkeeksi.

Näyttely kertoo röntgensäteiden löytymisestä alkaneen tarinan, jossa pääosaa näyttelevät säteilevät alkuaineet. Pian ilmiö sai nimen radioaktiivisuus. Näyttely kertoo tieteen kehittymisestä ja erilaisista tavoista soveltaa radioaktiivisuuden tuottamaa valtavaa energiamäärää. Samalla etsittiin tapoja suojautua säteiltä. Säteilyn historia on myös säteilysuojelun historiaa.

Marie Curie, Pierre Curie, Hiroshima, Tshernobyl – säteilyn historiaan liittyvät henkilöt ja paikat herättävät vahvoja mielikuvia. Silti säteily on aihe, josta on vaikea muodostaa henkilökohtaista mielipidettä, ja joka kuitenkin on erittäin ajankohtainen. Säteilyn lumo -näyttely ei pyri ottamaan kantaa säteilyn ja ydintekniikan puolesta tai vastaan, vaan käsittelee ilmiötä taiteen ja tieteen keinoin ja pyrkii antamaan kävijälle keinoja ymmärtää sitä.

Näyttelyopastus (30 min, 40 €) on varattavissa museon lipunmyynnistä (09) 7288 440, info (at) tekniikanmuseo.fi syyskuun alusta alkaen.





-----------------------------------------------------
Copyright Tekniikan museo 2006